Eevan satuja

PÄÄSIÄISKIRJE

Heippa vaan Niko, Erik ja Anni!

Minä täällä taas - noita Saara Jekateriina Hiusku - olen tulossa sinne teillepäin St. Helensille päiväkaffille kaverini, noita Agatha Smithin luo! Olen juuri lähtenyt lentoon Kyöpelinvuorelta. Tällä hetkellä ohittelen Kouvolaa. Olen tuossa Kalevankadun paikkeilla. Onneksi minulla on tämä uusi suihkuluuta, jolla matka joutuu tosi nopiasti. Onkin muuten tosi hieno, tyylikäs pääsiäisluuta! Pajunkissapampulat ovat kaikki täynnä vauhtisuihkua.

Tällä lennolla saa muuten kuljettaa nesteitäkin?! Minulla on pannu täynnä vaffaa kaffia. Keitin sen ihan itse pääsiäiskokon loimussa. Nääs siellä meilläpäin Kyöpelinvuorella on tapana kerätä mahdottoman iso - talonkokoinen kokko, joka tuikataan tuleen pääsiäislauantaina. Koko vuoren väki istua kököttää tuleen tuijottaen ja naamat punaisina hehkuen. Aika monet, pikkunoidat varsinkin, paistaa siinä samalla tikun nokassa Fazerin sinistä eikun HK:n sinistä - lenkkiä. Turun sinappia niskaan ja avot, ihan vesi herahtaa kielelle, kun muistelenkin! Onneksi tuli sitäkin ahmittua, että jaksan lennellä Ruotsiin ja Norjaan ja Atlantin valtameren yli.

Päätin kurvata New Yorkin kautta, lentää sillä kohtaa sen verran matalalla, että hoksaan ketä siellä on liikenteessä! Kuulin, että Ullalla on jotakin soittokeikkaa Pääsiäisen pyhinä. Toivottavasti se ei just silloin satu olemaan maan alla metrossa tai siellä kirkossa, kun minä huitelen yli pilvenpiirtäjiä väistellen! Jos vaan näen, niin vilkutan ja hihkasen terveisiä Suomesta!

 Voi eeeeiiii!
 Nyt minut on  nähty!

Mulla on kyllä yks noitakaverikin siellä, yks entinen Hottisen Alma Aliisa Kyöpelinvuorelta, nykyään hienostonoita Alice Bruckenbockel. Joskus ollaan hörpitty kahden kaffit Empire State Buildingin ihan siellä huipussa, mihin turistit eivät pääse. Täytyy sanoa, että mahtavat on sieltä maisemat!! Alma aikoinaan vaihteli kirjeitä amerikkalaisen noitatohtorin Jekyll Bruckenbockelin kanssa ja lopulta liihotti sille mantereelle ja jäi. Miesnoitien on muuten aika paljon kätevämpi ajella luudalla, kun ei tarvitse asetella hameen helmoja! Arvaatte tietenkin, että on niillä yleensä paljon vahvemmat luudatkin tai oikeastaan ei ne enää ole nykyään luutia vaan semmosia lehtipuhaltimia?! Siinä sitä on pärinää ja pörinää, kun herranoidat suihkii mennä. Ei juuri ehdi maisemia ihastella?

Kissani Nöpö Anneli Kirnauskiss lähti tottakai mukaan, kun lemmikitkin sallitaan näillä suihkuluutalennoilla. Ette arvaa, miten se nauttii vauhdista, kun tuuli korvissa suhisee. Ystävälläni Agathalla, siis hänellä, jonka tapaan St Helensillä - toivottavasti tuo tulivuori on tällä hetkellä hissukseen, muuten voi tulla liian lämmin - niin Agathalla on myös kisumirri, joka taas on nimeltään Little Honey vaaleanruskean turkkinsa ansiosta.

Kurvaan myös Bellevuen kautta, kun ajelen kohti St Helensin tulivuorta. Ehkä nähdään?! Onneksi muistin voisilmäpullat ja sokurit mukaan. Ne sulloin essun taskuihin!!

Eeva-mummi huuteli Naavarinteen kohdalla teille kaikille paljon rakkaita terveisiä! Että siinä ne tulee!!!
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ tipujen, pupujen ja kauniiden munien kera!!! 

PIKKU LEIJONA KERTOO

Hei Anni, Erik ja Niko,

minä täällä, Pikku-Leijona! Joskus Eeva sanoo minua lempeästi myös Tiitiäiseksi, koska minun rekkarini on T I I ja kolme numeroa. Onkos Tiitiäinen teille tuttu? Pitäs oikeastaan olla!  

 Tiitiäinen metsäläinen
 pieni menninkäinen,
 posket on tehty puolukasta,
 tukka naavatuppurasta,

 silmät on siniset tähdet!

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,

 sammuta siniset tähdet!
 

Kirsi Kunnas on runoillut näin kauniin tuutulaulun  Tiitiäiselle, pienelle menninkäiselle!

Tämä laulu olisi ollut tarpeen, kun minä jouduin jäämään yksin yöksi huoltoaseman verstaaseen! Eeva lähti kävellen kaupungista kotiin ja jätti minut sinne ypöyksin. Ai miks jätti? No siks, kun minun toisen etuoveni koristelista irvisti. No ei se se nyt ihan silleen hampaita näyttämällä irvistänyt! Oli vaan vähän irti. Sen liimaamisen jälkeen ei kuitenkaan saanut lähteä heti liikkeelle. Näin minulle sanottiin.

Vähän hirvitti koko ajatus! Kummitteleekohan siellä? Huhuu!!! Joudunkohan minä olemaan siellä koleassa hallissa ihan yksin? Pelotti kamalasti, vaikka se onkin tuttu huolttari, missä minut on viime aikoina lempeästi huollettu. Sieltä Eeva yleensä ostaa minulle ysiviispensat ja siellä ihanan pehmeät harjat sutivat pesussa minun kupeitani. Ihan naurattaa, kun kutittaa.  Onneksi pesuharjat ja vesisuihkut pitävät niin kovaa shuhinaa, ettei minun kikatukseni kuulu!

Työt oli tehty. Huoltoasema hiljeni. Minut ajettiin halliin. Ovet suljettiin. Huokasin onnettomana - mutta arvatkaas mitä? Yllätys, yllätys! Vieressäni olikin komea, kiiltävän musta Ford Mustang. Aloin vaistomaisesti hyräillä ... mies tuli uljaalla Mustangillaan …. Davy, Davy Crocket, siinä vasta miesten mies ….  Meistä tuli oitis kaverit. Tiesittekö muuten, että tuon laulun Davy oli kuuluisa ”Lännen mies” ja uljas Mustang oli hänen komea ratsunsa?

No joka tapauksessa tällä yökaverillani, komealla Ford Mustangilla ja minulla, Lusiferin punaisella Pikku-Leijonalla, oli tosi, tosi hauska yö huoltoaseman hallissa! Juteltiin ummet ja lammet, naurettiin ja laulettiin.

Onneksi Eeva tuli hakemaan minua vasta puolen päivän jälkeen. Ehdin vähän torkahtaa ulkona auringon lämmittäessä mukavasti puhtaita punaisia peltejäni. Fordin haki jo aikaisin aamulla ravattikaulainen nuori mies. Lähtivät huristelemaan Leville hiihtämään ja laskettelemaan.

Minä odottelen teitä kesällä Suomeen!

TERVEISIÄ HAVAIJILTA


Hei Ekku ja Anni ja Nippe!

Minä täällä taas – noita Saara Jekateriina Hiusku. Kirjoittelen kevätterveisiä ja kerron kotimatkan seikkailuista!

Lähdettyäni ystäväni Agatha Smithin luota St Helensin tulivuorelta kurvailin aamutuimaan teillä päin ja katselin, jospa Niko ja Ekku olisivat lähdössä kouluun. Naapurin pihalla näkyi liikettä, mutta kirkas aamuaurinko varmaan häikäisi, koska eivät huomanneet, kun minä huristelin kattojen yläpuolella punaiset helmat hulmuten.

Tulomatkalla minut bongattiin New Yorkin Central Parkin yläpuolella! Ulla kertoi, että New York Timesissa oli ollut seuraavana päivänä iso, ihmettelevä juttu meikäläisestä! Olin onneksi sen verran korkealla, että luulivat nähneensä ison oudon linnun punainen lierihattu päässä! Kyllä minua nauratti, kun kuulin.

Melkein pääsi meikäläinen etusivulle!

Kotimatkalle päätin lähteä Tyynen valtameren yli – nääs vaihtelu virkistää. Ensimmäinen etappi oli Honolulu Havaijin saarilla. … tule Honoluluun, siellä olla saa kuin zulu, siellä sellaiset on aatteet, että heitetään pois vaatteet, tule Honoluluun …. Ai että rupesi mukavasti laulattamaan, kun muistelen ihania aurinkoisia, lämpimiä päiviä ja sametin pehmeitä tummia öitä. Muistan turkoosin sinisen meren ja kirkkaan taivaan! Muistan iloiset, laulavat ja tanssivat ihmiset!

Lähtöaamu Havaijille oli kaunis. Aurinko paistoi. Meri oli tyyni. Oli mukava kiihdyttää luuta huimaan lentoon Bellevuen korkeimman talon katolta! Levänneen ja hyvin huolletun luudan pajunkissapampulat olivat täynnä vauhtisuihkua! Lento oli tasaista ja mukavaa.

Tilanne alkoi muuttua, kun päästiin aavan meren yläpuolelle. Taivas tummui. Syntyi raju vastatuuli. Merellä vyöryi kerrostalon korkuisia aaltoja. Ykskaks meidät yllätti hurja pyörremyrsky! Se pyöritti ja pyöritti ja pyöritti! Minulle tuli tosi huono olo. Kohosin ja kohosin ja kohosin yhä ylemmäs myrskyn silmässä. Kyllä vähältä piti, etten lentänyt saman tien avaruuteen - avaruuden mustaan aukkoon! Siitä aukosta muuten ei mikään eikä koskaan pääse pois, jos sinne on joutunut. Huh! Ajatuskin siitä puistattaa. Myrskyä tuntui kestävän ikuisuuden. -  No loppuihan sekin rytinä vihdoin ja päästiin kuin päästiinkin ihan ehjinä O`ahun lempeälle ja lämpimälle paratiisisaarelle. Nöpö Annelikin oli pysynyt turvallisesti kyydissä, kun se oli jossakin vaiheessa hoksannut ryömiä punaisen hameeni isoon taskuun.

Laskeuduin komeasti tukka hulmuten Honolulun Waikiki biitshille. Siellä meitä olivat vastaanottamassa havaijilainen noitaystäväni Hanni Hana ja hänen miehensä, kitaraa ja ukulelea soittava Moon Kauaka sekä perheen iso, kiltti, kirjava koira Puapualena ja musta, silkkiturkkinen kissa Naka Keiki. Soitto soi ja laulu helisi. Ihmiset olivat iloisia ja aurinko paistoi! Kaulaani pujotettiin havaijilaiseen tapaan ihanasti tuoksuva, kukista punottu lei. Sain myös kukkaseppeleen kutreilleni ja vihreän hulahula-hameen.

Eivät olisi kotivuoren noidat tunteneet, jos olisivat nähneet! Meikäläinen tanssimassa lyhyessä palmunlehtihameessa? Mamma miia, mikä donna!

Ystäväni Hanni (oikealla) tanssimassa polynesialaisia kansantansseja.

Viihdyimme havaijilaisten ystäviemme luona parisen viikkoa. Loikoilimme rannalla, uimme ja saunoimme. Ihan totta – heillä on supisuomalainen sauna meren rannalla!

Oli mukava katsoa, miten hyviksi ystäviksi havaijilaiset Puapualena, Naka Keiki ja kyöpelinvuorelainen Nöpö Anneli Kirnauskiss tulivat heti saman tien. He leikkivät ja juoksivat ja painiskelivat yhtenä sykkyränä ja nauroivat omille hauskoille jutuilleen. Ai millä kielellä? Kissojen ja koirien maailman kielellä, jota kaikki kissat ja koirat joka puolella maapalloa puhuvat ja ymmärtävät – jotkut ihmisetkin?!

Minulla oli kerran naurussa pitelemistä, kun Hanni kutsui hempeällä äänellä kissaansa naka-naka-naka, mikä kuulosti minun korvissani kutsulta – kana-kana-kana! Kokeilkaa vaikka!

Päätettiin, kisu Nöpö ja minä, että lähdetään Honolulusta jatkolennolle kohti Japania maailman kuuluisimman nukkuvan tulivuoren huipulta. Sillä on hassun komea nimi Diamond Head eli Timanttipää.  Kerrotaan, että kauan, kauan sitten Euroopasta purjehtineet merimiehet näkivät kaukana siintävän vuoren, joka säihkyi ja kimalsi auringon valossa. He olivat vitivarmoja, että vuoressa oli timantteja. Tutkimaan oli pakko päästä. Pettymys oli suuri, kun säihkeen aiheutti joku muu – ehkä kissankullan tapaiset kiiltävät kiteet!

Tältä säihkevuorelta otettiin vauhtia seuraavalle pitkälle lennolle. Ennen lähtöä sujautin esiliinani taskuun havaijilaisia lauluja, joista tykkään tosi paljon.

Keiki o ka`aina la
Ho` olohe mai kakou la
I na mo`olelo la
O ka wa kahiko

”Maan lapset
kuunnelkaamme yhdessä
tarinoita
ikivanhoista ajoista!”

Niin vaan kävi, kuten huomaatte, että kahdessa viikossa ehdin oppia Havaijin kielen! Mitenkähän onnistuu seuraavassa pysähdyspaikassa Japanin kieli?

Siitä voitte lukea seuraavassa kirjeessä.

Eeva-mummi lähettelee teille paljon rakkaita terveisiä!
Meillä on nykyään skype-yhteys Kyöpelinvuorelta Naavarinteelle!
Heips ja hauskaa kevättä!

Kuva on O`ahun saaren itärannalta. Katsokaa, miten kauniin väristä vesi voi olla!

P.S. Kuulin, että Eevalla on CD täynnä havaijilaisia lauluja!